Dooris 1/09: Suuri sukkahousukohu

Annamari Vänskä

Joulun aikaan SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen kohautti esiintyessään Iltalehden keskiaukeamalla puolimakaavassa asennossa verkkosukkahousuihin pukeutuneena. "Glamourkissaksi" nimetty Urpilainen sai kolumnisteilta, kanssapoliitikoilta ja kansan syviltä riveiltä kuraa niskaan. Tuomio oli yksimielinen: Urpilaisen esiintyminen ei ainoastaan vähentänyt Urpilaisen uskottavuutta poliitikkona vaan sen väitettiin murentavan koko poliittista systeemiä. Aika paljon väitetty yhden kuvan perusteella.

Verkkosukkakohussa monelta tuntui unohtuneen, ettei Jutalla ollut helppoa kesälläkään. Silloin juuri valittua puheenjohtajaa syytettiin tanttamaiseksi ja keski-ikäisen näköiseksi.

Miksikö? No siksipä tietysti, että hän esiintyi asialliseen jakkuun ja suoriin housuihin pukeutuneena ja pani ensimmäisessä julkisessa keskustelussa tiukasti argumentoiden Kataiselle ja Vanhaselle vastaan. Niin: tämän ensiesiintymisen jälkeen Urpilaista syytettiin viikosta toiseen kimittämisestä, päälle huutamisesta ja jankuttamisesta - ja, kuten sanottua, hänen ulkoista olemustaan haukuttiin tanttamaiseksi ja keski-ikäiseksi.

Kun kesäinen tuomio kuului, ettei nuori nainen saa pukeutua ikäistään vanhemmaksi eikä varsinkaan sanoa puoluejäärille vastaan, kuului tuomio vuodenvaihteessa, ettei puolueen puheenjohtaja saa pukeutua kuten ikäisensä kolmikymppinen nainen juhliessaan tekee eli pukeutua verkkosukkahousuihin ja piukkaan juhlamekkoon.

Ongelman ydin ei ole sukkahousuissa tai jakkupuvussa. Todellinen ongelma on siinä, että naispoliitikon kohdalla mikään ei riitä, kun nainen kipuaa puolueessa tai poliittisessa järjestelmässä riittävän korkealle. On aivan sama miten naispoliitikko pukeutuu, sillä joka tapauksessa se on aina väärin.

Nainen politiikan huipulla on edelleen niin suuri tabu, että tätä asemaa on horjutettava keinolla millä hyvänsä.

Urpilaisen kohtelu kertookin karusti siitä, että naispoliitikon on edelleen taisteltava sukupuoleen liittyviä stereotyyppejä vastaan mikäli mielii pysyä tuulisella huipulla. Vastaavaa taistelua nuoren miehen ei tarvitse käydä, sillä hänelle puolueen ja kansan tuki tulee automaattisesti kaupan päälle.

Eikä tarvitse ajatella kuin Sauli Niinistöä, Matti Vanhasta tai Jyrki Kataista kun huomaa, kuinka erilaiset pelisäännöt nais- ja miespoliitikkoja koskee.

Miettikääpä, olisiko kukaan naispoliitikko koskaan voinut mennä naimisiin itseään puolet nuoremman miehen kanssa ja saada tälle teolle koko kansan siunauksenkin? Aivan varmasti ei.

Entä olisiko kukaan naispoliitikko voinut käydä oikeutta ex-miesystäväänsä vastaan ja voinut silti jatkaa pääministerinä? Mitä luultavimmin ei.

Entä olisiko kukaan naispoliitikko voinut poseerata samaisen Iltalehden kuvissa vanhuksia syöttäen joutumatta tuomituksi likaisesta äänten kalastelusta? Tuskinpa vain.

Urpilaisen sukkahousutempaus osoittaa, että naispoliitikon asema on edelleen perin ongelmallinen. Fiksukin nainen vallan kahvassa herättää edelleen epäluuloja.

Voisiko ajatella, että Urpilainen, jonka verkkosukkahousuposeeraus muistuttaa perin paljon Manet'n Olympia-maalauksesta, olikin tietoinen vedätys? Tuliko kukaan ajatelleeksi, että Urpilainen kiusaa meitä esiintymällä juuri sellaisena kuin hänet halutaankin nähdä eli tyhmänä, viettelevänä blondina, joka ei osaa muuta kuin poseerata pin-upina viihdelehden keskiaukeamalla?

Miksi tämä tulkinta ei edes tullut kenenkään mieleen? Miksi kukaan ei nähnyt, että kuva saattaisi kertoa myös karua kieltään siitä, miten kapea naisen ja varsinkin naispoliitikon liikkumatila edelleen on?