Dooris 3/09: Herrasmiesten kerhossa

beatroot1_copyKaunis nuori nainen riisuu itsensä korokkeella. Dooris tutustui yhteen Suomen laillisista ammateista.

Ilta on alkanut heikonlaisesti. Istun yksin ja odotan testiryhmää punavuorelaisessa kuppilassa. Kaikki ensikertalaiset peruvat osallistumisensa vuoron perään ("Olen ajatellut tätä, mutta en vain pysty menemään niihin paikkoihin."). Samoin miehiä tuntuu olevan hankala löytää ryhmään ("Olin kerran tuollaisessa paikassa ja se oli ihan kauheaa, en halua mennä uudestaan."). Ymmärrän hyvin ahdistuksen: omakin ahdistus kasvaa koko ajan, kun h-hetki on lähestymässä. Olenko tosiaan menossa paikkaan, jossa minun odotetaan pistävän seteleitä venäläisen naisen alushousuihin siitä hyvästä, että olen saanut katsoa häntä tanssimassa alasti?

Lopulta ryhmä saadaan kuitenkin kasaan. Tilaamme pullon kuohuviiniä. Rohkaisuryypyn äärellä strippibaari Gentlemen's Clubin naapurissa pohditaan aiempia kokemuksia strippauksesta.

Iina on ollut kaksi kertaa aiemmin strippibaarissa Levillä. Baari oli erilainen kuin mielikuvat strippibaareista, trendikäs ja asiakkaina nuorempiakin ihmisiä, ei vain möhömahaisia keski-ikäisiä äijiä. "Vaikutti siltä, että ne naiset olivat itse valinneet ammattinsa eivätkä olleet mitään ihmiskaupan uhreja. Juttelin yhden kanssa baaritiskillä, hän oli äiti ja entinen balettitanssija. Todella mukava nainen."

Iina katsoi esityksiä ihan mielellään: naiset hallitsivat hyvin vartalonsa ja liikkuivat kauniisti. Heitä oli miellyttävää katsoa ja alastomuus tuntui lähinnä hassulta.

"Välillä tanssijat ottivat katsekontaktia. Se tuntui oudolta. Vähän siltä, että on tekemässä jotain kiellettyä. Mutta muuten se ei tuntunut kovin ihmeelliseltä. Siellä oli hauskaa, menimme kahtena iltana."

Poikaystävän kokemukset Helsingin strippibaareista olivat toisenlaisia. "Kuulemma ihan kauheita paikkoja, läskejä keski-ikäisiä äijiä tuijottelemassa langanlaihoja itäeurooppalaisia tyttöjä. Kalliita drinkkejä ja tippejä on pakko antaa tai katsotaan pahasti. Aggressiivisilta vaikuttavia portsareita. Alcatraz on kuulemma pahin."gculkoparas_copy

Nannan aiempi kokemus strippishowsta on omien 32-vuotissyntymäpäivien jatkoilta, kun ravintolassa alkoi kaikua kuulutus: "Eroottinen tanssishow". Tanssilattia tyhjennettiin ja pian keskellä lattiaa, juhlavieraiden edessä kiemurteli strippari.

"Se oli kiusallista, mutta myös jollakin tavalla kiehtovaa". Nanna sanoo, ettei voinut olla ajattelematta, mikä naisen tarina oli, miksi hän oli täällä, onko hänellä ollut vaihtoehtoja? "Mutta oli se myös hauskaa," hän lisää. Juhlaseurueen reaktiot vaihtelivat järkytyksestä ja poispäin katsomisesta siihen innokkaaseen, joka oli riisumassa stripparin alushousuja hampailla.

Jarkko on ollut muutamia kertoja strippibaareissa "polttareissa, tai humalaisesta päähänpistosta" ja kuvaa kokemusta jännittäväksi ja miellyttäväksi, muttei palkitsevaksi. "Tanssiahan se vaan on." Mitään erityistä syyllisyyttä Jarkko ei sanonut tunteneensa. Hän ei usko, että strippipaikkojen naiset ovat pakotettuja työhönsä.

Kalle tuo keskusteluun kansainvälistä näkökulmaa. Hän on käynyt strippipaikoissa mm. Kiinassa. Tarjottavat palvelut olivat laajempia: naisen saattoi ostaa monenlaisia tarpeita tyydyttämään.

Naisvoimistelun uutuudet

Olemme selvästi katsoneet esitystä aivan väärällä tavalla, sillä keskustelu alkaa kiertää naisen esineellistämisen ja erotiikan sijaan kuntoiluun ja selluliitin hävittämiseen liittyviä kehiä.


Rohkaistuneina siirrymme strippibaari Gentlemen's Clubille. Joku käy nostamassa käteistä. Porttikongin mainokset herättävät kriittisiä mielipiteitä.

Portsari vaikuttaa siltä, kuin olisi saanut turpiin yhden kerran liikaa. "Varmaan entinen nyrkkeilijä", joku mutisee puoliääneen. Paikka on pienempi kuin olisi odottanut, Helsingin tunnetuimmaksi strippipaikaksi hyvin pieni. Se on tavallisen kaljakuppilan kokoinen ja näköinen. Asiakkaita on kourallinen, mutta tanssijoita kymmenkunta. Tilaamme kaljat ja asetumme hieman epävarmoina yhteen loosiin.

Mitään ei tapahdu. "Onko täällä joku aikataulu? Miten tää toimii? Uskaltaako noita tuijottaa?", joku kuiskaa. Esiintyjien pöydästä kuuluu venäjänkielinen rupattelu. Tunnelma on teennäisen rento, vaikka tunikoita suosivien seurueemme naisten mielestä ainakaan asut eivät vaikuta erityisen rennoilta.

gculkohassuttelua_copyEnsimmäinen strippari aloittaa tanssinsa. Kun hän hyppää ensimmäisen kerran tangolle, toljotusta on vaikea lopettaa. Miten se tuon teki? Millä lihaksilla? Ja millä lihaksilla se nyt roikkuu pää alaspäin tangosta ja levittää jalkojaan? Olen vaikuttunut. Tuon täytyy olla todella hyvää liikuntaa, alan harkita tankotanssikurssia, ihan sen tarjoaman hyvän treenin vuoksi.

Olemme selvästi katsoneet esitystä aivan väärällä tavalla, sillä keskustelu alkaa heti kiertää naisen esineellistämisen ja erotiikan sijaan kuntoiluun ja selluliitin hävittämiseen liittyviä kehiä. Kuinka paljon kaloreita tankotanssi kuluttaa? Kuinka pitkän treenauksen tulosta näkemämme esitys oli? Tuskin vuosien sentään, mutta selvää on ainakin, ettei ihan kuka tahansa kadunnainen voi mennä strippibaarin lavalle notkumaan. Joku tuo esiin tankotanssiharrastuksen yleistymisen.

Iina: Tykkäsin tuon stripparin liikkeistä, se oli hieno akrobaattinen esitys.
Jarkko: Sun pitäisi yrittää nähdä tuo enemmän eroottisena esityksenä ja vähemmän akrobatiana.
Iina: En mä pysty.

Kalle ei ole yhtä vaikuttunut. "Sitä on nähnyt liikaa. Kun on nähnyt telkkarista miten hienolta strippaus näyttää Bada Bingissä, tämä ei tunnu oikein miltään."

"Mä olen läski", Nanna huokaa.

Lihaskuntoa ja notkeutta koskevat keskustelumme keskeytyvät, kun pöytämme vieressä seisookin tanssija pelkissä alushousuissa. Hetken supinan ja rahojen vaivihkaisen siirtelyn jälkeen ryhmän miehet uhrautuvat ja laittavat tippimme stripparin housuihin.
Kalle: Teidän pitää tipata seuraavalla kerralla.
Jarkko: Joo, se ei edes yrittänyt saada enempää meiltä.

Vaikka tekniikka tekikin vaikutuksen, on Nannan tuomio ensimmäisestä stripparista "kylmäksi jätti".

Lue lisää Dooriksesta 3/09!

 

Teksti: Sonia Meltti
Kuvat: Jarkko Mäki-Kojola

Lisää kommentti

Oma nimesi:
Sähköpostisi:
Otsikko:
Kommentti:
 

Mieshoroskooppi

Tähdet, tähdet! Jousimies ei perusta tipattomuudesta, vaaka käyttää keskiö-sanaa luontevasti. Mitä muuta? Tsekkaa alkuvuoden astrologia.

Betaurokset tulevat

Ruotsissa on kaikki taas paremmin kuin Suomessa, kirjoittaa Dooriksen kolumnisti Annamari Vänskä.

kysymiehelta_pieni
reissunainen_141px