Booris 4/09: Perhevapaat tasan
Kun lapset ennen syntyivät yhdeksän kuukautta häistä, syntyvät he nyt yhdeksän kuukautta työsuhteen vakinaistamisesta.
Ei liene salaisuus ettei sukupuolinen tasa-arvo toteudu täydellisesti tälläkään hetkellä. Työmarkkinoilla nuoret naiset kohtaavat usein ongelmia rekrytoitumisessaan. Suomalaisessa keskustelussa ongelmien on osin virheellisesti katsottu liittyvän ennen muuta vanhemmuuden kustannusten jakamiseen. Vaikka tärkeä kysymys onkin, varsinainen ongelma koskee perhevapaita ja niiden jakautumista sukupuolten välillä.
On todettu, että kun lapset ennen syntyivät yhdeksän kuukautta häistä, syntyvät he nyt yhdeksän kuukautta työsuhteen vakinaistamisesta. Tämänkaltaisissa lentävissä lauseissa on totuuden siemen. Kun ne paitsi muuttuvat arkijärjeksi myös pohjaavat monin paikoin kokemukseen ei ole ihme, että työnantajat alkavat karsastaa nuoria naisia ja mieluummin kuin vakinaistavat tai nostavat heitä päättäviin asemiin, ketjuttavat heidän määräaikaisuuksiaan niin pitkälle kuin mahdollista.
Koska emme halua rajoittaa ihmisten perheellistymistä, on keksittävä muita keinoja perhevapaisiin liittyvän epätasa-arvoistumisen vähentämiseksi. Ajankohtaisesta lamasta huolimatta nuoret, usein edellisiä sukupolvia koulutetummat ihmiset ovat työkunnossa pysyessään tulevaisuuden työmarkkinoilla kohtuullisen hyvässä asemassa. Tämän vuoksi voimme harkita keinoja jotka tasoittavat nimenomaan nuorempien, lapsia saavien ikäryhmien eroja sukupuolten välillä. Naisten asemaa voidaan parantaa suhteessa miehiin verrattuna, mutta tavalla, joka toimii yleisesti perheiden parhaaksi.
Erääksi keskeiseksi ratkaisuksi nousevat entistä tasaisemmin jaettavat perhevapaat. Mallilla, jossa vanhempainvapaa jaetaan kolmeen yhtä suureen osaan joiden yhteispituus olisi yhdeksästä kuukaudesta puoleentoista vuoteen, voitaisiin tavoitella paitsi entistä tasa-arvoisempaa vanhemmuutta ja erityisesti isien korostuneempaa osallisuutta perheissä, myös parempaa työmarkkinatasa-arvoa.
Kolmeen osaan jakautuvan mallin ideana on, ettei toinen vanhempi voi käyttää toiselle kuuluvaa osaa. Kolmannen osan vanhemmat voivat jakaa keskenään miten toivovat. Mallin radikaalimpi ja tehokkaampi, mutta samalla ehkä liikaa perheiden valinnanvapautta karsiva versio on järjestelmä, jossa jaettavan osan päiviä tai jopa yksittäisiä päiviä voidaan käyttää vain vastavuoroisesti. Tässä mallissa pidetyt vapaat jakautuvat automaattisesti tasan.
Perhevapaiden tasaisemmassa jakaantumisessa voitettaisiin paljon. Nuoren naisen palkkaaminen tai vakinaistaminen ei olisi tuolloin sen riskialttiimpaa kuin nuoren miehenkään - huomattavan todennäköisyyden mukaan kumpikin heistä osallistuu lapsen hoitoon. Samalla kyseessä olisi voimakas viesti tasa-arvoisemman vanhemmuuden puolesta. Keskeistä on kuitenkin myös ratkaisun vapaaehtoisuus - ketään ei tule pakottaa koteihin. Jaettu vanhemmuus yhdessä laadukkaiden ja läheltä saatavien päivähoitopalveluiden kanssa tarjoaa paitsi hyvän kasvuympäristön lapsillemme, myös tasa-arvoa ja taloudellista varmuutta.
Esa Suominen
poliittisen osaston päällikkö
SDP
Mieshoroskooppi
Tähdet, tähdet! Jousimies ei perusta tipattomuudesta, vaaka käyttää keskiö-sanaa luontevasti. Mitä muuta? Tsekkaa alkuvuoden astrologia.
Betaurokset tulevat
Ruotsissa on kaikki taas paremmin kuin Suomessa, kirjoittaa Dooriksen kolumnisti Annamari Vänskä.
Siis: lapsille oikeus molempiin vanhempiin, ja miesten vanhempainvapaat tulevat yleisimmiksi ja yleisesti hyväksytymmiksi.
Tällaiset tavoitteet on varmasti helppo allekirjoittaa!
Islannissa seurauksena naisten työllisyysaste kasvoi, ja palkkaerot alkoivat kaventua. Tasa-arvon kannalta, ei huono.
Verratessa suomalaisten naisten ja miesten tekemien työvuosien kertymää, eroa on vain reilun vuoden verran!
Jos huomioidaan, että suomalaiset naiset synnyttävät keskimäärin 1.7 lasta, kuten (ilmeisesti nimimerkki) Raijakin esitti, on pakko kysyä, mihin nämä edellä esitetyt väitteet ja käytetyt perusteet vanhempainvapaiden merkityksestä perustuvat? Eikö näiltä perusteilta ole ikäänkuin pohja murentunut? 1.7 lasta - ja vain vuoden lyhyempi työuran kesto! Tosiasiallista faktaa tämäkin, joka on syytä tässä tunnelatautuneessa ilmapiirissä huomioida.
Itse olen työurani tähän saakka tehnyt päivähoidon piirissä ja jatkokouluttautunut alalle, olen mm. viittä vaille valmis lastentarhan opettaja. En siis millään muodoin väheksy ammattitaitoisen päivähoidon merkitystä.
Työhistoriaani, koulutukseeni ja vanhemmuuteeni pohjaten, nojaan vahvaan käsitykseeni, ettei vanhempien tekemiä ratkaisuja ole tarpeen arvottaa. Pieni lapsi tulee päivähoidossa hoidetuksi hyvin. On kuitenkin surullista ruokkia käsitystä, että tämä olisi ainoa totuus, jota pieni lapsi tarvitsee. Suomalainen peruskoulujärjestelmä esiopetuksineen ehtii kuromaan kiinni sen, mitä mahdollisesti kotihoidossa ollut lapsi on voinut jäädä vaille. Sen sijaan jo aiemmin viittaamani kiintymyssuhdeteoria puoltaa vahvasti kotihoitoa. Mitä edellisellä halusin sanoa? - yhtä totuutta ei ole olemassa.
Siksi olen vahvasti sitä mieltä, että kehittäessä uutta järjestelmää - asiaa tulee katsoa avoimesti ja erilaisia näkökulmia tulee huomioida - liian jäykkää ja pakkorajoja rakentavaa järjestelmää ei ole järkevää olla puoltamassa. Järjestelmän tulee mahdollistaa perheille valinnanvapauksia. Andy viittasi yhteen mahdollisuuteen, tosin mitä järkeä sillä olisi yhteiskunnan kukkaroa ajatellen, mutta noin teoriassa kuitenkin.
Itse edelleenkin uskon, että syyt naisten ja miesten palkkaeroihin johtuvat monesta tekijästä. Selitys naisten alipalkkaukseen vanhempainvapaiden vuoksi, on työurien kestoon verratessa ontuva. Yhdestä vuodesta tuskin on yhteiskuntamme tulevaisuus kiinni. Sen sijaan ihmisten onnellisuudella ja hyvinvoinnilla on asiassa merkittävä rooli. Uskon, että jos isillä ja äideillä on yhtäläinen, oikea mahdollisuus alusta alkaen (ilman sinulle ja minulle määriteltyjä pakkorajoja) valita omat vapaa- ja hoitojärjestelmänsä, yhteiskunnallinen tasa-arvoisuus olisi saavutettavissa helpommin, kuin tämä alkuperäinen tiukka -vapaat tasan pakkomalli saavuttaisi.
Julkisen hoivan toteutumisesta ja toimivuudesta nykyään voidaan olla monta mieltä, ainakin omasta mielestäni suunta on ollut viime vuosina lähinnä yksityisen hoivan mahdollisuuksien lisäämiseen samalla kun "säästetään" kunnan kustannuksissa korottamalla päivähoitomaksuja, karsimalla henkilökuntaa, lakkauttamalla päiväkoteja ja suoraan painostamalla naisia jäämään hoivaamaan lapsia kotiin. Esimerkiksi Vantaan kaupunki on linjannut melko eksplisiittisesti, että yksityiseen hoivaan tulee lasten hoidossa panostaa (siis kotihoitoon), koska se tulee halvemmaksi. Kunnan ratkaisu on siis korottaa kotihoidontuen kuntalisää ja korottaa päivähoitomaksuja. Yllättäen, tällaiset ratkaisut eivät jätä monille naisille valinnanvapauksia.
On totta, että päivähoidon ylläpito on kustannuksissa kunnalle korkeampaa kuin kotona tapahtuva hoiva. Tietysti se on! Tästä keskustelusta näyttää unohtuneen kuitenkin täysin se, miten merkittävä ja tärkeä palvelu lasten päivähoito on sekä lapsille itselleen että heidän vanhemmilleen. Päiväkodin kasvatuksellisia vahvuuksia tukevat monet tutkimukset. Minusta tällaisesta palvelusta tuleekin kunnan maksaa. Itse en myöskään pidä itseäni niin kaikkitietävänä ja etevänä kasvattajana, etten haluaisi jakaa kasvatusvastuuta tarvittaessa osaavan ammatti-ihmisen kanssa. Samahan koskee peruskoulua. Ei se, että haluaa laittaa lapsensa päiväkotiin hoitoon, tee vanhemmasta yhtään sen vastuuttomampaa tai välinpitämättömämpää. No, nämähän ovat osittain myös tunnekysymyksiä. Päivähoidon pitää maksaakin, jotta se on laadukasta ja parasta. Tämä on palvelu, jota kunnan tulee kiistatta tuottaa.
Jostain syystä perhevapaiden jakaminen tasaisemman mallin mukaan, kuten vaikkapa 6+6+6-mallin mukaisesti, on aiheuttanut Suomessa hirveän myrskyn vesilasissa. Puhutaan valinnanvapauden rajoittamisesta, interventiosta ja puuttumisesta. Ymmärrän tämän toisaalta, koska Suomessa on vallinnut jo pian 20 vuotta hyvin edullinen järjestelmä, jossa pienten lasten kotihoito on onnistunut pitkään ja samalla on kuitenkin ollut päivähoidon palvelut käytettävissä. Nyt kun mallia on kritisoitu konservatiiviseksi ja kankeaksi, jopa epätasa-arvoiseksi, ovat monet äidit ottaneet tämän jopa henkilökohtaisesti.
Minusta nykyinen perhevapaajärjestelmä on konservatiivinen, jäykkä ja ylläpitää sekä naisia että miehiä alistavia kulttuurisia ja sosiaalisia rakenteita. Se tuottaa toistuvasti "valintoja", joissa perhe valitsee naisen jäävän kotiin lapsen kanssa ja miehen jatkavan paremman ansion tuottavissa palkkatöissä. Nämä valinnat perustuvat hyvin usein kulttuurissa vallitseviin arvoihin ja sosiaalisesti opittuihin käytäntöihin. Tämä ei edistä palkkatasa-arvonkaan toteutumista. Miehet eivät pääse ottamaan isompaa hoivaajan roolia lastensa elämässä ja naiset jäävät merkittävästi työmarkkinoiden ulkopuolelle usein hyvin pitkänkin hoitovapaan johdosta.
Kyse ei ole perhevapaiden jakamisessa vain naisen oikeudesta osallistua työelämään ilman "tunnontuskia", vaan myös miehen oikeudesta ja velvollisuudesta osallistua tasaveroisesti lastensa hoivaan. Miehillä on yhtäläinen oikeus olla hoivaava ja osoittaa varauksetonta rakkautta jälkikasvuaan kohtaan, olla herkkä ja näyttää tunteitaan. Kulttuuriset sukupuoliroolit ja niihin liittyvät odotukset ja käytänteet ovat vain rajanneet tämän alueen historiallisesti pois miehiltä. Samalla tavoin naisille työelämään osallistuminen ja työhön keskittyminen ei koskaan ole ollut "se tärkein", vaan aina tärkeimmäksi on muodostunut lapset tai perhe. Näistä älyttömistä jaotteluista tulee päästä eroon, ja siihen mm. perhevapaiden jakamista ehdottava malli pyrkii.
Kulttuurisia rakenteita on vaikea muuttaa ja ne muuttuvat hitaasti kuten arvot ja normit yleensä. Kyse ei ole ihmisten valinnanvapauden rajoittamisesta, vaan kollektiivisesta emansipaatiosta. Tavoitteena on mahdollistaa aiempaa vapaammat ja reflektoidummat valinnat, jotka ovat sekä demokraattisia että tasa-arvoisia. Tämä koskettaa sekä naisia että miehiä.
Eikö yhteiskunnalle tule kalliimmaksi järjestää pienelle lapselle hoitopaikka, kuin millä kustannuksin lapsi kotona hoidettaisiin.
Tavoittelemmeko paluuta yhteiskuntaan, jossa lapset viedään yhä aikaisemmin hoitoon?
"Jokaisella tulee toki olla oikeus halutessaan jäädä pitkäksikin aikaa kotiin hoitamaan lastaan, mutta on eri asia onko yhteiskunnalla velvollisuus kustantaa tämä toiminta täysimääräisesti."
-Tätähän tämä yhteiskunta ei tällä hetkelläkään tee!
Mitä tulee rintaruokintaan yms, niin mallin toimivuus liittyy ennen kaikkea siihen kuinka pitkiä vapaajaksot olisivat. Biologisista syistä on varmasti tarkoituksenmukaista, että äiti käyttää ensimmäiset vapaat. Jos jaksot ovat riittävän pitkiä, rintaruokintasuositukset täyttyvät myös tässä mallissa. Ja on aina muistettava, että meillä on paljon esimerkkejä täysin toimivista yhteiskunnista joissa hoitoon mennään huomattavasti Suomea aiemmin.
Mitä tulee toimeentulo-ongelmaan, niin toki etujen tulisi olla ansiosidonnaisia määrätyltä ajalta. Tämä kannustaisi myös paremmin ansaitsevia jäämään vapaille. Jos vapaat kasaantuvat vähemmän ansaitsevalle, kuten nykymallissa käy, se vain korostaa tämän osapuolen heikkoa asemaa. Eläkekertymät jäävät pieneksi, kuten myös elinikäiset ansiot. Tämä taas sitoo henkilöä puolisoonsa, tekee hänestä taloudellisesti riippuvaisen.
Yhteiskunnan taloudellinen kestävyys vaatii myös työtä. Siksi emme voi loputtomasti maksaa kotona tapahtuvasta hoitamisesta. Valinnanvapaus on varmasti syytä taata sinä aikana kun lapset ovat hyvin pieniä, mutta tämän jälkeen yhteiskunnan tuki tulee suunnata siten, että hoito joka tapauksessa aina järjestyy ja että vanhemmilla on mahdollisuus työhön. Jokaisella tulee toki olla oikeus halutessaan jäädä pitkäksikin aikaa kotiin hoitamaan lastaan, mutta on eri asia onko yhteiskunnalla velvollisuus kustantaa tämä toiminta täysimääräisesti.
Kysymys yksi: Toinen vanhempi ei voi käyttää toiselle kuuluvaa osaa? Aloitan esimerkillä, joka on ehkä yleisin ja kliseisinkin, mutta tosi asia.. Kuinka isä imettää? Olkoonkin, etteivät kaikki arvosta imetystä, varsinkaan pitkään imettämistä, on kuitenkin edelleen niitä, jotka arvottavat korkealle tämän luonnollisen tavan ruokkia lasta. On myös lääketieteellisiä syitä, jonka vuoksi joskus ei ole vaihtoehtoja muuhun kuin pitkään rintaruokintaan, esimerkiksi allergialasten kohdalla - aina ei päästä kokeilemaan korvikkeita ja rintaruokinta on ainut mahdollisuus. Tästä on omakohtaistakin kokemusta.
Kysymys kaksi: Jos ja kun edelleen naisten ja miesten palkat ovat erisuuruiset. Millä tavoin tämä malli pitäisi huolta perheen taloudellisesta tilanteesta? On siis aivan eri asia, jos perheen isä, joka tienaa 6000 euroa kuukaudessa jää kotiin ja töihin tämän mallin mukaisesti "lähtee/joutuu" äiti, joka tienaa kuukaudessa 1500-2000 euroa. Tällä hetkellä oleva "valinnan vapaus" vanhempain vapaiden osalta, ei suurelta osin täyty juuri tämän näkökulman vuoksi. Perheet joutuvat tekemään valintoja, joissa heidän toimeentulonsa on turvattu.
Kysymys kolme: Tämän mallin vahva puoli on vapaaehtoisuus. Ketään ei siis voida pakottaa kotiin. Kuitenkin mielestäni tässä vapaaehtoisuudessa on sisällä vahva ristiriitaisuus. Pakottaisiko tämä malli viemään lapsen päivähoitoon siinäkin tapauksessa, jos toinen vanhemmista olisi edelleen halukas ja valmis hoitamaan lasta kotona, siis silloin kun vanhempi, jonka vapaavuoro on kohdalla, ei kotiin halua/voi jäädä. Onko tämä valinnanvapautta? Onko tämä lapsen etu? Onko se perheen etu? Onko se yhteiskunnan etu? Viittaan esimerkiksi kiintymyssuhdeteoriaan.
Näen vanhempien valinnanvapauden - perhekohtaisesti, erityisen tärkeäksi!
Tämä malli ei mielestäni tue todellista vapautta tai tasa-arvoa tällaisenaan. Mallin tulisi huomioida vielä paremmin monia erilaisia asianhaaroja. Täydelliseltä se ei minun korvaani vielä tällaisenaan kuulosta.
Tämä aihepiiri on korkeasti arvolatautunut ja sen puolesta olevat perusteet ovat vahvat. Yhtälailla merkittäviä ja perusteltuja ovat myös sitä kyseenalaistavat näkökulmat.
Yhteiskunnassa, jossa palkkaerot ovat vieläkin huomiotaherättävän suuria, on tarpeen ensisijaisesti vaikuttaa palkkatasa-arvoon, jotta tämän kaltaisella mallilla ja ajatustavalla olisi todellisia perusteita. Siis silloin kun puhutaan taloudellisesta vakaudesta - Tässä on suuri ero puhutaanko yhteiskunnan taloudellisesta vakaudesta vai perheen, sillä monien perheiden osalta taloudellisen vakauden peruste on hatara. Valitettava tosiasia on, että raha merkitsee joka hetki enemmän tässä yhteiskunnassa.
Uskon, että totuus erinäkökulmien välissä on löydettävissä - nykyisen mallin puutteissa ja tämän esitetyn mallin osittaisessa ehdottomuudessa on molemmissa vielä huomioimisen varaa. Vanhempien tasa-arvoisuuteen vahvasti uskoen, en silti ole vakuuttunut että, tämä olisi se malli, joka tämän täydellisesti takaisi. Saamme toki enemmän työtä ja työpaikkoja, jos pienet lapset on vaihtoehdottomuuden vuoksi vietävä päivähoitoon, vaikka toinen vanhemmista olisi voinut lasta hoitaa. Se joka perheessä enemmän tienaa, joutuu valitettavasti useinkin vapaan sijaan menemään töihin, vaikka tahtotila tai arvomaailma olisi kuinka kotiin jäämisen puolella. Arvelen, että aihe herättää intohimoja kommentointiin enemmänkin. Tämän vuoksi haluan lopuksi korostaa että, todellinen valinnanvapaus on tasa-arvoa! Ei kaksituhatta luvulla vanhemmat kangistu enää vanhanaikaisiin sukupuolikaavoihin, jossa naisen paikka on kotona. Siksi, minkään mallin ei tule vähätellä perheiden sisäisiä valintoja ja sopimuskulttuuriin perustumista - uskon, että nainen/äiti ja mies/isä, perustavat oman perheen ratkaisut siten, että ne sopivat ja tukevat parhaimmalla tavalla heidän elämäänsä.
Perhevapaat tasan, on hieno lähtökohta, jota kohti tulee edetä, mutta ei pakottamalla - sillä niin sitä ei tavoiteta. Tässä siis näkökulmaani tukevat arvot tiiviisti koottuna, eivätkä mihinkään tärkeysjärjestykseen asetettuna: Valinnanvapaus, vaihtoehtoisuus, tasa-arvo, nainen ja mies tasa-arvoisina niin töissä kuin vapailla, lapsen oikeudet, perheen oikeudet, yksilöiden oikeudet - itsemääräämisoikeus. Kuten huomata saattaa, samat arvolähtökohdat sopivat perusteluksi puolesta ja vastaan.
Naisella on oikeus lähteä töihin heti lapsen saatuaan, miehellä tulee olla mahdollisuus koko vanhempainvapaaseen, jos se on perheen valinta. Perheet ovat erilaisia, perheet valitsevat erilaisia ratkaisuja, joita on turhaa määritellä oikeisiin tai vääriin. Järjestelmän tulee olla joustava ja mahdollistava, se on mielestäni tasa-arvoa ja valinnanvapautta. Eivät mallit, jotka määrittelevät pakkovalintoja.